Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä

Sabrina Boggs on naimisissa, kolmen lapsen äiti ja töissä uimavalvojana vanhusten palvelutalossa. Kaikki on päällisin puolin hyvin, hän vain on aika kyllästynyt elämäänsä. Töissä ei kieltämättä paljoa tapahdu, uima-allas on aika satunnaisella käytöllä. Piristysruiskeen työpäivään tuo ainoastaan itsetuhoinen vanhus, jonka hukuttautumisyritykset Sabrina päivä toisensa jälkeen torppaa.

Sabrinan isän muisti ei oikein enää pelaa ja tämä onkin joutunut hiljattain vanhainkotiin. Käydessään isänsä tavaroita läpi tytär törmää mittavaan marmorikuulakokoelmaan, jonka olemassa olosta hän ei ole aiemmin tiennyt mitään. Fergusin elämästä paljastuu aivan uusi ulottuvuus, jonka tämä on kaikki menneet vuosikymmenet onnistunut pitämään perheeltään piilossa.

Surullista, että Fergus on elänyt koko elämänsä kaksoiselämää. Hän on nähnyt valtavasti vaivaa pitääkseen muun elämänsä ja marmorikuulat täysin erillään toisistaan. Hän on käynyt töissä ja perustanut perheen ja siinä sivussa osallistunut voitokkaasti marmorikuulilla pelaajien MM-kisoihin. Voittopokaalia hän on piilotellut vuosikausia komerossaan. Ei ihme että hänen perheensä tuntee olonsa huijatuksi kun kuulat tulevat päivänvaloon. Kuka tuo mies oikein on?

Salailu johtunee pitkälti lapsuudentraumoista, mutta lukijana kieltämättä jää kaihertamaan, miksei Fergus ole ollut rehellinen. Eihän marmorikuulien keräilyssä ja niillä pelailussa kerta kaikkiaan ole mitään hävettävää.  Joka tapauksessa rentoa luettavaa, tarina vie mukanaan.

Maeve Binchy: Kastanjakadun väki

Duplinilaisen (mielikuvitus)kadun varrella asuu monenlaisia ihmisiä. Yksi on menossa naimisiin, toisella on vaikeuksia lapsen kasvatuksessa, kolmannella on ikkunanpesufirma ja neljäs on menossa kukkien asettelukurssille.

Tarinat erilaisista ja -ikäisistä ihmisistä punoutuvat välillä löyhästi toisiinsa, asuvathan he saman kadun varrella. Maeve Binchy pystyy lyhykäisissä teksteissään luomaan kauniin ja kokonaisen kuvan inhimillisistä hahmoista. Olosuhteet eivät aina ole helpot, mutta tietynlainen lämpö ja positiivinen elämänasenne huokuu läpi koko kirjan.

Taattu lukunautinto. Tämän kirjan kanssa on mukava käpertyä sohvalle viltin alle ja rentoutua.

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti

Äkkiseltään ajatus kirjasta, joka kertoo keski-ikäisen naisen projektista lukea sivistyssanakirja a:sta ö:hän ei vaikuta järin mielenkiintoiselta. Mutta on se. Kunhan vauhtiin pääsee.

Sivistyssanoja ja niiden selityksiä vilisevät ensimmäiset sivut ainakin itselle tuntuivat vähän tarpomiselta, mutta ei kirja tietenkään pelkkää absinttia ja aavasaksaa ole.

Minna kiinnostuu uppo-oudoista nimistä, jotka ovat joskus eläneet ja kenties tehneet jotain, josta syystä heidät sivistyssanakirjassa mainitaan, mutta lukijana ainakin itse enemmän kiinnostun Minnasta. Hän tosiaan on keski-ikäinen siistiä toimistotyötä tekevä virkailija. Konttori muistaakin häntä pitkästä palvelusurasta pinssillä ja ylimääräisellä lomalla.

Samalla kun Minna selaa sivistyssanakirjansa sivuja hän myös seilaa oman elämäntarinansa vaiheita. Puujalka-mummoa hän etenkin muistelee paljon ja tämä vaikuttaa kieltämättä vekkulilta henkilöltä. Mutta kun kaikki elämässä on melko hyvin, on esimerkiksi vakituiset tulot, työterveyshuolto ja toimistotarvikevarastoon vapaa pääsy, sitä helposti alkaa pitää itsestään selvyytenä. Niin Minnallekin käy, että hän alkaa arvostaa asiota vasta kun ne lipeävät pois.

Väkisinkin joitain uusia sanoja oppii varmasti kun tähän kirjaan tarttuu!