Sinikka Nopolan Likka, äite ja rouva Obama

Kirjan nimi saattaa siinä johtaa harhaan, ettei teoksessa matkusteta Amerikkaan eikä tavata rouva Obamaa. Hänet mainitaan vain yhdessä luvussa, jossa arvuutellaan josko hän on leikkauttanut nenänsä. Äiten mielestä likasta olisi myös tullut hyvä presidentin rouva, koska hän on hillitty ja aika viksu. Kirjassa pysytään tiukasti Hämeessä ja puhutaan hämettä.

Huumorilla höystetyissä episodeissa käsitellään elämän nurjaakin puolta. Kaikki joilla on omia vähemmän mukavia muistoja kouluajaoilta, voivat varmasti samaistua pettymykseen kun likasta ei tulekaan lumihiutaletta koulun joulujuhlaan. Opettaja ei ollut löytänyt tarpeeksi isoa kranssia hänen päähänsä ja koulutoverikin haukkui pallopääksi kun likka kulki vuosia rämemajavasta ommeltu kypärämyssy päässään. 

Likka kasvaa aikuiseksi ja saa oman lapsen. Yksi on ja pysyy aina mukana valmiina järjestämään kaiken ja pitämään puolia: äite. Äite pysäyttää kadulla likkaa alkoholistiksi luulleen ihmisen selittääkseen viininhajun olleen peräisin likan kuljettamasta lammaspadasta. Äite on valmis ostamaan puu-ukkoja pelastaakseen likan parisuhteen.

Kirjassa pureudutaan myös ansiokkaasti yksinhuoltajan arkeen. Yksinhuoltaja on kuin halpa kiinalainen lusikka. Syrjäytymisvaarassa oleva, muista ulkonäöllisesti eroava lusikka on ollut pitkään lusikkalaatikon pohjalle unohtuneena. Senkin kuuluu päästä käyttöön ja kahvikuppiin sokeria sekoittamaan.

James Bowenin Katukatti Bob

Oranssi kolli ilmestyy huumeriippuvuuden kanssa kamppailevan Bowenin kotirappuun ja sitä alkaa heidän yhteinen kuntoutumisensa. On kieltämättä liikuttavaa, kuinka mies on valmis käyttämään viimeiset rahansa kissan tarvitsemiin lääkkeisiin, tai kun hän ottaa töistä vapaata huonokuntoista Bobia hoitaakseen. Bowen työskentelee Lontoon kaduilla ensin katusoittajana ja sitten Big Issue -lehden myyjänä. Kirjassa mielestäni ehdottomasti antoisinta onkin kuvaus siitä, millaista on vähempiosaisten elämä suurkaupungissa. Vaikka Lontoo vilisee turisteja, harvoin he näkevät tätä puolta. 

Hieman kyynisempi lukija saattaa ajatella kirjoittajan lievästi liioitelleen joissain kohdissa kissan älykkyyttä. Näinköhän se on heti suostunut kävelemään hienosti hihnassa tai ilman opastusta keksinyt miten wc-pyttyä käytetään? Myös kohta, jossa katti on ensi kertaa mukana töissä ja Bowen yllättyy, kuinka kolikoita ropisee kitaralaukkuun ennätyksellisen paljon, aiheuttaa lukijassa lievää varauksellisuutta. Lasten tai eläinten hyödyntäminen säälin maksimoimisessa ei valitettavasti ole ihan tuore keksintö.

Tämä tositarina ei maalaile liian ruusuista kuvaa ex-narkkarin ja kissan yhteiselosta ja työstä kadulla, vaarat vaanivat niin aggressiivisten koirien kuin pahantahtoisten ihmistenkin muodossa, mutta kaiken kaikkiaan Katukatti Bobia voi kyllä suositella hyvän mielen kirjana. Se kuvaa miten vaikeista oloista voi selviytyä ja hyviä asioita saattaa löytyä yllättävistä paikoista.