Hieman kyynisempi lukija saattaa ajatella kirjoittajan lievästi liioitelleen joissain kohdissa kissan älykkyyttä. Näinköhän se on heti suostunut kävelemään hienosti hihnassa tai ilman opastusta keksinyt miten wc-pyttyä käytetään? Myös kohta, jossa katti on ensi kertaa mukana töissä ja Bowen yllättyy, kuinka kolikoita ropisee kitaralaukkuun ennätyksellisen paljon, aiheuttaa lukijassa lievää varauksellisuutta. Lasten tai eläinten hyödyntäminen säälin maksimoimisessa ei valitettavasti ole ihan tuore keksintö. Tämä tositarina ei maalaile liian ruusuista kuvaa ex-narkkarin ja kissan yhteiselosta ja työstä kadulla, vaarat vaanivat niin aggressiivisten koirien kuin pahantahtoisten ihmistenkin muodossa, mutta kaiken kaikkiaan Katukatti Bobia voi kyllä suositella hyvän mielen kirjana. Se kuvaa miten vaikeista oloista voi selviytyä ja hyviä asioita saattaa löytyä yllättävistä paikoista.
Olen kissaihminen henkeen ja vereen, ja tottakai olen lukenut tarinan Bobista. Tunnen kyllä syvää häpeää omien kissojeni puolesta: kyllä se olen minä, joka niiden hiekkalaatikon siivoaa, kun ei nämä karvakasat osaa pytyllä käydä :)
VastaaPoistaKirjassa oli mielestäni välillä turhaa jaaritusta ja Bobista tehtiin lähes yli-inhimillinen eläin. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin ihan luettava. Bobista tuli kirjan myötä julkkis ja sillä on omat fanisivut netissä: http://www.katukattibob.fi/. Kirjaan on tulossa jatkoa, mutta kantaako tarina enää toisen kirjan verran. Lukijat päättäköön sen itse.
Varmasti moni Bobin fani ilahtuu kun pääsee seuraamaan uusimpia kuulumisia kirjan jatko-osan muodossa ja itsekin siihen kyllä aion sitten tutustua. Ehkäpä siitä tulee jopa parempi kun kirjoittaja kirjoittaa toista kirjaa ja on jo kirjoittana vähän harjaantuneempi.
VastaaPoista